Tuesday, January 15, 2013

Prinsessa ja herne ja ässä-arvat

lipa kerran prinsessa, jota äiti hoiti Ylpön oppien mukaan, jonka hampaita fluorattiin koulun hammashoitolassa, ja joka kävi peruskoulunsa ja söi kaurapuuronsa kiltisti loppuun. 

Prinsessa opiskeli opintotukilautakunnan suosiollisella tuella, ja pääsi valmistuttuaan nauttimaan valtion pitkää ja kapeaa leipää. Hän vastusti sinnikkäästi "uutuutena nyt myös lyhyt ja kapea" -työtarjouksia, ja sai kaksi jälkeläistä.

Ulkomaalaista prinssiä ei silti saatu valtakunnassa pysymään kirveelläkään, ja siitäkös prinsessa veti herneen poskionteloon, mutta se tuli aikanaan kakan mukana pois. Elämä oli.

Niinpä prinsessa asui lapsineen Helsingin kaupungin omistamassa linnassa ja nosti hoitovapaalla Kelan asumistukea. Sosiaalitoimistosta hän sai kotipalvelua. Neuvolantäti rokotti ja testasi lasten älyn säännöllisesti, ja päiväkoti hoiti. Peruskoulua ehti esikoinen käydä toista vuotta. 

Sitten lähdettiin ihan vapaasta tahdosta katsomaan vähän mualimaa. Valttikortit kourassa eikä hukkaamisesta puhettakaan! Uusiakin on jo tilalle saatu: amerikkalainen ajokortti, TYÖLUPA ja SOSIAALITURVATUNNUS! 

Prinsessa oppi, että vaikka ihan jokainen ässä-arpa ei tässä elämässä voita, niin aika moni kuitenkin. Eikä onni ole kiinni pikavoitoista eikä rahasta ensinkään. Paitsi vähän.
 
Eilen prinsessa tienasi ensimmäiset 100 Amerikan dollariaan rehellisesti, laillisesti eikä mikään sen pituinen se. Pari nollaa siihen perään niin johan alkaa prinsessan kenkäkaappi taas kukoistaa. Mutta eipä mennä asioiden edelle. 

Tulevaa ohjelmistoa:
Prinsessa ja hernekeitto (laskiaisena 2013)
Prinsessa ja herneenverso (toukokuussa 2013)
Prinsessa ja herneenpalko (kesällä 2013)
Prinsessa ja hernekeppi (tuottaja saa paikan..)
Prinsessa ja hernepussi (indie-movie...)

1 comment:

  1. Oli pakko hymyillä paljon kun luin sun teksiä;) Onnet sinne prinsessalle, jatko-ohjelmaa odotellen!

    ReplyDelete